Valittu kuvakansio:

10/2020

Muut kuvat:

10/2020
11/202011/2020
Edellinen kuva:Seuraava kuva:
9/202011/2020


Kuvan tiedot

Kuvan henkilö on merkittyjen tietojen mukaan Matti Tissari, Reino Tissarin setä. Toistaiseksi kummankaan henkilön identiteettiä ei ole saatu varmistettua, mutta mahdollisesti kyseessä on Pielaveden ympäristöstä lähtöisin oleva sukumme jäsen.

Kuva on otettu Yhdysvaltain Michiganin Calumetissa luultavasti 1900-luvun vaihteessa. Vuonna 1891 kuvaamon Calumetin kaupunkiin perustanut J.W. Nara oli myös suomalaissyntyinen, tiettävästi peräisin Tornion suunnalta. Hän kuvasi lukuisia juuri maahan saapuneita suomalaisia. Kaupunki oli kuparikaivosalueen keskus eli on mahdollista, että kuvan henkilökin on työskennellyt alalla.

Kuvakoot:
Esikatselukuva
Pieni kuva
Suuri kuva
Alkuperäinen kuva