Valittu kuvakansio:

1/2022

Muut kuvat:

1/2022
Ei seuraavaa
kuvaa
Edellinen kuva:
12/2021


Kuvan tiedot

Tissareita asuu joka puolella Suomea ja 1900-luvun taitteeseen mennessä sukua oli levinnyt myös läntiseen Lappiin. Ensimmäiset höyrysahat alkoivat toimia 1800-luvun lopulla ja Kemijoen vesistön alueella toimi ennen pitkää yksi sahateollisuuden merkittävimmistä alueista.
Työtä riitti niin kaadoissa mukana olleille metsätyömiehille, uittotyömiesten hoidettua kuljetuksia ja sahatyöntekijöiden valmistettua lopputuotteet. Myös Tissarin sukua tavattiin näissä toimissa alueella.

Tissarin sukuseurassa ollaan keräämässä päivitettyä tietoa Kemin sukuhaarasta ja samalla on saatu dokumentteja suvun vanhoista asuinpaikoista.
Kuvassa on Kemin Kirkonkylässä sijainnut Heikki ja Emmi (os. Leinonen) Tissarin asuttama talo, kuvattuna arviolta aikana ennen talvisotaa. Pielaveden Sulkavan kylästä kotoisin ollut Heikki vuokrasi neljän tynnyrin määräalan Hannunerkki RN:o 10:n perintötilasta Aktiebolaget Kemi Oy:lta 50 vuodeksi vuonna 1921. Vuonna 1944 kuollut sukumme edustaja toimi Kemijoen uiton hommissa ja oli eräs suvun perinteisiltä asuinpaikoilta muuttanut toimeentulon tavoittelija jolta on jäänyt jälkeläisiä näihin päiviin saakka.

Kiitokset tiedoista: Tapani Tissari


Kuvakoot:
Esikatselukuva
Pieni kuva
Suuri kuva
Alkuperäinen kuva