UutisetKaksiosainen teos Pohjois-Savon Tissareista julkaistaan 16.8.202513.02.2025
Tissarin Sukuseura on julkaisemassa Pohjois-Savon Tissareiden historiasta ja nykytilanteesta kertovan kaksiosaisen sukukirjan loppukesän aikana. Seuran sukututkija Raija Järvenpää on aloittanut tutkimuksen niin sanotun Pielaveden sukuhaaran julkaisua varten vuonna 2016. Julkaisusta on tulossa ennakkoon arvioitua laajempi: siihen on tulossa uutta tutkimustietoa suvun jäsenistä ja myös ajantasainen, FM Ari Kolehmaisen tekemä selonteko Tissareiden DNA-testien tuloksista ja geeniperimän yhteydestä savolaiseen asutushistoriaan. Uusi sukukirja ”Tissarin sukua Pohjois-Savosta maailmalle – 1700-luvulta uudelle vuosituhannelle” menee painoon toukokuun aikana. Kirja julkistetaan sukujuhlan yhteydessä 16. elokuuta 2025. Tapahtumasta tiedotetaan tarkemmin loppukevään aikana.
Sukukirjan sisällöstä Sukukirja koostuu kahdesta erillisestä, mutta sisällöllisesti toisiinsa liittyvästä kirjasta. Ensimmäinen osa sisältää henkilö- ja perhehistorioita sekä muita pidempiä artikkeleita, toisen osan sisältäessä sukutaulut. Kirjojen kansiin on löytynyt taidetta Sukuseuran piiristä. Ensimmäisen osan etukannessa on sukuneuvostoon kuuluvan Hannele Jääskeläisen maalaama akvarelli ”Aitan ovi”. Toisen osan etukannessa on Hannelen maalaama akvarelli ”Haavikko”. Ensimmäisessä osassa kannessa olevan aitan oven takaa löytyy 1700-luvun taitteessa syntyneen ruotusotilas Matts Blombergin eli Matti Matinpoika Tissarin jälkeläisten elämää. Pääset seuraamaan sukulaistemme mielenkiintoisia vaiheita niin Pohjois-Savossa kuin muualla Suomessa sekä siirtolaisina maailmalla Amerikkaa ja Afrikkaa myöten. Uuden sukututkimuksen ja lähteiden kautta piirtyy kuva liikkuvasta ja monessa mukana olleesta suvusta. Geneettisen sukututkimuksen (DNA-tutkimuksen) kautta avataan maakunnan Tissarien yhteyksiä esivanhempiin ja muihin sukuihin. Viime vuosina tarkimmat isälinjaiset DNA-testit (FamilyTreeDNA:n Big Y-700) ovat muuttaneet sukujen alkuvaiheiden, syntyhistorian ja sukuhaarojen alkuvaiheiden tutkimusta merkittävästi. Tutkija Ari Kolehmainen (Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet) on kirjoittanut julkaisuun asiantuntevan artikkelin Tissarin sukuun kuuluvilta henkilöiltä otetuista DNA-tuloksista, jotka avaavat muun muassa suvun varhaista taustaa ja kehitystä. Hän on sijoittanut suvun isälinjan osaksi savolaista asutushistoriaa ja yhdistänyt sitä historiantutkimuksen kautta saatuun tutkimustietoon. Julkaisu sisältää ajantasaiset kaaviot suvun DNA-linjoista. Kirjan valokuvat, kartat ja asiakirjat tuovat sukulaiset lähemmäksi lukijaa. Julkaisussa kerrotaan myös sukuseuran historiasta ja nykypäivästä. Kirjan loppuun on koottu henkilöluettelo. Toisessa osassa lähdet lukijana pitkälle ja mielenkiintoiselle tutustumismatkalle esipolvien ja heidän jälkeläistensä mukaan. Kannen akvarellia mukaillen tiedot suvun vaiheista ovat kuin haapapuun lehtien havinaa monenkirjavassa metsässä, sukupuun versoessa lukuisiin suuntiin eri puolille maailmaa. Kirjan osaan on koottu Pohjois-Savon Tissareiden tietoja noin 8000 henkilöstä noin 1 600 tauluun, alkaen jo mainitusta ruotusotilas Blombergista. Uusina suuntina aiemmin julkaistuun tutkimukseen nähden ovat mm. asuinpaikkakunnat Kemi, Raahe ja Uusikaupunki. Taulut auttavat sijoittamaan julkaisun ensimmäisessä osassa mainitut henkilöt osaksi suvun historiaa. Nykyaikaisella otteella on tauluihin lisätty myös mahdollisten uusien puolisoiden vanhempien tietoja. Viime vuosina on löytynyt yhä uusia tietoja jo aiemmissa julkaisuissa mainituista esivanhemmista ja etenkin heidän 2000-luvulla vaikuttavista jälkeläisistään. Kirjan kokoaja Raija Järvenpäätä ovat koskettaneet erityisesti Tissarin suvun jälkeläisten kirjeet, joiden vanhemmat elivät ja olivat sodassa ja yrittivät selvitä sodan jälkeisessä Suomessa. Raijan mukaan perheiden muuttoja Kangasniemeltä Rautalammille ja Pielavedelle on tapahtunut useammalla vuosisadalla. Niiltä osin uudessa kirjassa on yhteydet aiemmin julkaistuun sukukirjaan ”Tissarin sukua Kangasniemellä 500 vuotta” (2016). Kirjaparin hinta ja ennakkotilaukset Kirjaparin hinta on 70 euroa, joka muodostuu pääosin painatuskustannuksista. Hinta enakkotilaajille on 60 euroa, jonka laskutamme sitten kun kirja on painossa. Kirjaparista otamme näillä näkymin 200 kappaleen painoksen. Painosmäärän varmistamiseksi toivomme myös sinun ilmoittautuvan ennakkotilaajaksi. Kerro kirjasta myös sukulaisillesi, sillä valitettavasti meillä ei ole kaikkien halukkaiden kirjan ostajien yhteystietoja. Ennakkotilauksia ottaa vastaan Veikko Tissari, Kultalakintie 2 B 6, 40640 Jyväskylä, veikko.tissari@hotmail.com, 040-575 8741. Tarjoamme tämän Pielaveden haaran sukukirjan lisäksi edellä mainittua Kangasniemen kantakodista kertovaa sukukirjaa 100 euron yhteishintaan. Kangasniemen kirjaparin myyntihinta yksittäin on 60 euroa. |
13.02.2025 | Kaksiosainen teos Pohjois-Savon Tissareista julkaistaan 16.8.2025 |
14.06.2024 | Tissareiden sukujuhla ja sukukirjan julkaiseminen siirtyvät elokuulle 2025 |
24.11.2023 | Henkilötietojen kerääminen Pohjois-Savon Tissareita koskevaan kirjaan päättyy |
09.09.2022 | Tervetuloa Sukujuuret tutuiksi -tapahtumaan 24.9. Kangasniemelle - Ilmoittaudu viimeistään 16.9. |
15.06.2022 | Tissarin Sukuseura mukana järjestämässä Sukujuuret tutuiksi -tapahtumaa |
15.04.2022 | Pohjois-Savon Tissareiden kirjaan päivitetään tietoja |
15.04.2022 | Tissareiden sukujuhlan ja kirjan julkaisun ajankohtaa siirretty |
08.07.2019 | Pielaveden sukuhaarasta kertovan kirjan painos on loppu |