
Sukujuuret tutuiksi -tapahtuma 24.9.2022 Kangasniemellä
Kangasniemen kunnantalolla järjestetään kaikille avoin ja ilmainen Sukujuuret tutuiksi -tapahtuma lauantaina 24.9.2022 klo 10.30–17.45. Tapahtuman järjestävät Laitisten, Liikasten, Liukkosten, Lukkaristen, Marttisten ja Tissarin sukuseurat sekä Suur-Savon Sukututkimusyhdistys.
Tapahtuman tarkoituksena on lisätä ihmisten kiinnostusta sukujuuriensa selvittämiseen ja tuoda esiin, miten sukuseurat ja sukututkimusyhdistys voivat auttaa tiedon löytämisessä. Asiantuntijaesitelmistä saa tietoa sekä asiakirjoihin perustuvasta perinteisestä sukututkimuksesta että dna-testien hyväksikäyttöön perustuvasta ns. geneettisestä sukututkimuksesta. Päivän aikana saa myös vastauksia seuraaviin kysymyksiin:
- Mistä aloittaa, jos haluaa selvittää omia sukujuuriaan ja millaisia lähteitä siihen on tarjolla?
- Mitä hyötyä dna-testeistä voi olla suvun varhaishistorian ja sukulaisuussuhteiden selvittämisessä?
- Millaisia tavoitteita sukuseuroilla on ja mitä ne voivat tarjota jäsenilleen?
myös saada apua sukujuurille pääsemisessä. Avunsaanti onnistuu todennäköisemmin, jos sinulla on tiedossasi ennen vuotta 1907 syntyneen esivanhempasi syntymäpäivä. Sukukirjojen henkilöhakemistoista voidaan myös tarkistaa, onko niissä omiin juuriisi sisältyviä sukuja ja henkilöitä.
Kangasniemellä on asunut 1500-luvulta lähtien tapahtuman järjestäjien sukuihin kuuluvia ihmisiä. ”Avioliittojen kautta kangasniemeläisten sukujen kesken on syntynyt niin paljon sukusiteitä, että enemmistöllä Kangasniemen asukkaista ja paikkakunnalta pois muuttaneista on näihin sukuihin kuuluvia esivanhempia.” (Kangasniemen Kunnallislehti 20.4.2022)
Sukujuuret tutuiksi -tapahtuma 24.9.2022
OHJELMA (Päivitetty 23.9.2022)
10.30 Kunnantalon ovet ja esittelypisteet avautuvat yleisölle
10.30–12.00 Kunnantalon aulassa:
12.00–13.30 Kangasniemi-salissa:
13.30–14.15 Kahvitauko
Kahvitarjoilu (vapaaehtoinen kahvimaksu) on saatavissa kahvilipulla, joka jaetaan aulan ilmoittautumispisteellä ennakkoon ilmoittautuneille.
14.15-15.15 FM Olli Liikanen: Tietoisku perinteisestä sukututkimuksesta
Miten sukututkimuksessa pääsee alkuun? Mitä kirkonkirjat, henkikirjat ja perukirjat kertovat esivanhempien elämästä? Millaista lisävalaistusta voi hakea oikeuksien pöytäkirjoista, lääninhallitusten arkistoista ja muista aineistoista?
Onko Kangasniemen sukujen asutushistoriallisella taustalla jotain yhteistä? Mistä päin Kangasniemeä on asutettu ja onko Kangasniemen seudulta löydettävissä asutushistoriallisia sukujen "ryppäitä"?
16.15–16.45 Kunnantalon aulassa:
Mahdollisuus tutustua sukuseurojen ja sukututkimusyhdistyksen esittelypisteisiin ja liittyä jäseneksi. Myytävänä on sukukirjoja ym. myyntituotteita (Käteismaksu). Kangasniemen kotiseutuyhdistyksellä on myös esittelypiste.16.45–17.45 Hautausmaakierros (Kangasniemen vanha hautausmaa, Kirkkoniementie 2)
Kokoontuminen ryhmiin kirkon eteläpuolelle isojen portaiden luo.
Ravintolat ja kahvilat: Pizzeria Kebab Tabasco (Otto Mannisen tie 6), Kahvila Irastop (Keskustie 1) sekä Oluthuone Pikku Päkä (Keskustie 1). Lisäksi muita ruokapaikkoja ja kahviloita 1–2 km:n päässä keskustasta.
Lisätietoja ja tapahtuman materiaaleja päivitetään tälle verkkosivulle ennen tapahtumaa ja sen jälkeen. Järjestäjät varaavat oikeuden muutoksiin.
Ilmoittautuminen tapahtumaan on päättynyt 16.9.2022. Kahvitarjoilu on tarjolla vain ennakkoon ilmoittautujille.
Valokuvia tapahtumasta julkaisevat tapahtuman järjestäjät ja median edustajat verkkosivuilla, lehdissä, kirjoissa ja muissa julkaisuissaKangasniemen kunta tukee tapahtuman järjestämistä kohdeavustuksella.
LISÄTIETOJA TAPAHTUMASTA
Tissarin Sukuseura ry: Veikko Tissari (040 575 8741, veikko.tissari@hotmail.com)
Uutisia ja lehtijuttuja Sukujuuret tutuiksi -tapahtumasta sekä tapahtuman järjestäjistä
1) Kangasniemi on sukuhistoriallisesti varsin erikoislaatuinen ja kiinnostava pitäjä. Sukujuuret tutuiksi -tapahtuma järjestetään syyskuussa Kangasniemellä. Kangasniemen Kunnallislehti, verkkolehti 20.4.2022.
2) Kangasniemi on sukuhistoriallisesti varsin erikoislaatuinen ja kiinnostava pitäjä. Kangasniemen Kunnallislehti 21.4.2022, s. 6–7.
3) Varpu Tissari & Jouni Kakkonen (toim.) 2022. Sukuseurat innostavat selvittämään sukujuuria ja tarjoavat monipuolista toimintaa. Tarinat ovat sukuharrastuksen suola. Kangasniemen Kunnallislehti 18.8.2022, s. 8, sekä Kangasniemen kunnallislehti, verkkolehti 20.8.2022.
4) Jouni Kakkonen & Varpu Tissari (toim.) 2022. Sukujuurien selvittäminen koukuttaa. Sukella sukusi historian syövereihin. Kangasniemen Kunnallislehden verkkolehti 6.9.2022 (pitkä juttu).
5) Jouni Kakkonen & Varpu Tissari (toim.) 2022. Sukujuurien selvittäminen koukuttaa. Kangasniemen Kunnallislehti 8.9.2022, s. 6. (lyhyt juttu).LÄHTEITÄ KANGASNIEMEN ALUEEN SUKUJA TUTKIVILLE
- Luettelo Kangasniemen sukuja käsittelevästä kirjallisuudesta (koonnut Veikko Hokkanen), avaa pdf
- Laitisten Sukuseura ry (yhteistyön koordinointi Sukujuuret tutuiksi -tapahtumaa järjestettäessä)
- Liikasten Sukuseura ry
- Liukkosten Sukuseura ry
- Lukkarinen-Lukkari Sukuseura ry
- Marttisten Sukuseura ry
- Marttisten Sukuseuran esittely (pdf)
-
Suur-Savon Sukututkimusyhdistys ry
- Suur-Savon Sukututkimusyhdistyksen esittely (pdf)
-
Tissarin Sukuseura ry
- Tissarin Sukuseuran esittely: Monta tapaa päästä sukujuurille
